Kivi vaalii muistojasi.
Ikuisesti. 

Me pidämme hyvää huolta läheisesi muistosta

 

Hautakivien entisöinnit

Hautamuistomerkkien entisöinti-, oikaisu- ja kunnostustyöt Satakunnan alueella

Hautamuistomerkki on ikuinen, mutta sekin likaantuu, ja käsittelyt, esimerkiksi kultaukset, kuluvat ajan saatossa. Hautakiven huoltotyö varmistaa, että läheisesti muisto säilyy ja sitä vaaliva hautakivi on hyväkuntoinen vielä vuosikymmenten päästä. Entisöinnit, kunnostukset ja oikaisut saat aina tilanteen vaatiessa meiltä, Kokemäen Muistokiveltä, ammattilaisen suorittamana.

Palveluihimme kuuluvat

  • hautamuistomerkkien entisöinnit ja kunnostukset
  • asennukset ja oikaisut
  • kaiverruksien, tekstien ja koristeiden kunnostukset ja uudelleen kultaukset sekä maalaukset.

Lisänimet olemassa oleviin kiviin

Kaiverramme läheisesi nimi- ja aikatiedot olemassa olevaan hautakiveen. Lisänimen kaiverrusta varten jäljennämme tarvittaessa olemassa olevan kirjaisintyypin, jolloin hautakiven ilme pysyy muuttumattomana. Lisänimen kaiverruksen yhteydessä on aina mahdollista myös entisöidä hautakivi alkuperäiseen kuosiinsa.

Kaiverrukset ja kultaukset suoritetaan verstaallamme Kokemäellä. Näin pystymme takaamaan työn parhaan mahdollisen laadun.

Kun hautakivessä olevat nimet on kirjoitettu pronssikirjaimin, lisäämme uuden nimen vastaavilla kirjaimilla toiveidesi mukaan. Halutessasi uusi nimi voidaan myös kaivertaa erilliseen metallilaattaan, joka kiinnitetään hautakiveen. Käytössämme on Paasikiven laaja pronssivalikoima kirjaimille sekä erilaisille laatoille.

Olemme palveluksessasi Kokemäen ja Porin seudulta koko Satakunnan alueelle. Lue lisää ja ota yhteyttä. Tutustu myös hautakivet-osioon, kun tulee aika miettiä, millaisen muiston läheisellesi haluaisit pystytettävän.

Ota yhteyttä >>

Ota yhteyttä ja kysy lisää

040 960 3540